Mini-interrail, osa 2

Budapest 23.-26.12.2014

Tiedättekö sen tunteen? Sen aistii välittömästi, kun saa jalkansa asfalttiin. Sen tuntee nautinnollisena värähtelynä niin sydämessä kuin siinä toisessakin sykkivässä.

Me olemme tähän mennessä tehneet yhdessä yhdeksän reissua, ja niiden aikana jalkamme ovat kuluttaneet katua viidessätoista eri kaupungissa. Näistä kolme on aiheuttanut tuon saman tunteen: Barcelona, New York City ja nyt viimeisimpänä Budapest.

Se tunne on ikävä takaisin, vaikka on vasta saapunut kaupunkiin. Se on rakkautta ensi askeleella. Ja se on juuri sitä, mitä mekin reissuiltamme etsimme aina uudestaan.

En edes tiedä, mistä aloittaisin hehkutukseni. Saavuimme Bratislavasta Budapestin Keleti pályaudvarille yhden maissa kolmen tunnin junamatkan jälkeen. Jo rautatieaseman pihalla tiesi, että neljä päivää Budapestissa tulevat vierähtämään liian nopeasti.

Jo rautatieaseman pihalla alkoi hymyilyttää.

Asunnon olimme varanneet AirBnb:n kautta seitsemännestä kaupunginosasta. Tiesimme, että majoittajamme Szilvia olisi meitä asunnolla vastassa kahden pienen poikansa kanssa, joten veimme koltiaisille tuliaisiksi suklaalevyn.

Kämppä oli aivan ylivoimainen eikä sijaintikaan olisi voinut olla parempi. Suosimme majoituksessa yleensäkin AirBnb:tä, jos viivymme kaupungissa kauemmin kuin pari yötä, koska rahalle saa hotelleja huomattavasti parempaa vastinetta ja aamurutiininsa pääsee hoitamaan kaikessa rauhassa.

Szilvian retrohenkisesti sisustettu asunto oli kuin lukaali Bratislavassa vietettyjen kahden hostelliyön jälkeen. Ja hintakin oli ainoastaan 25€/yö.

Jos AirBnb ei ole entuudestaan tuttu, kannattaa ehdottomasti tutustua. Ja jos rekisteröidyt tämän linkin kautta, saat alennusta ensimmäisestä varauksestasi!

Szilvian asunnon suora linkki on tässä.

Paskahuussikin oli retro.

Kun saimme pakaasimme kämpille, lähdimme malttamattomina - ja nälkäisinä - kohti Budapestin kauppahallia. Ylimmän kerroksen kojujen safkatarjonta on huikea eikä päätöksenteko ole helppoa, kun kaikkea tekisi mieli maistaa. Meidän valintamme oli lopulta gulassi ja tuomiomme 3/5.

Ensimmäinen Budapestin päivämme kului kaupungin turistirysäisimmällä alueella kauppahallin, Váci utcan ja Vörösmarty Térin liepeillä. Auringon jo laskettua kävelimme vielä Tonavan rantaa pitkin ja nautimme vastarannan hulppeista maisemista.

"Jossainhan sitä on ihmisen asuttava", ajattelivat valtaapitävät jo 1200-luvulla. Budan linna on silmiä hivelevä esimerkki lapasesta lähteneestä talonrakennusprojektista.

Loppuillasta piipahdimme vielä "yömyssyille" kuppilan sijasta kahvilaan.

Paikkavalintamme oli netistä etukäteen bongattu New York Cafe, jota jotkut hehkuttavat jopa maailman kauneimpana kahvilana. Eivät muuten hehkuta turhaan, niin uskomattoman kaunis mesta on kyseessä.

Mutta ennen ensimmäistäkään New York Cafesta otettua kuvaa on kerrottava hivenen taustatietoa rakkaasta matkakumppanistani. Katrilla on - näin keittiöpsykologin termein - vellihoususyndrooma, joka ilmenee auktoriteetin pelkona sekä vähäpätöistenkin kieltojen tarkkana noudattamisena.

New York Cafen eteisessä asiakkaita vastaanottamassa oli kyltti, josta Katri bongasi kamerakiellon. Vellihoususyndroomasta kärsivä pelkää kiellon noudattamatta jättämisen johtavan välittömään ja väkivaltaiseen ulosheittoon premisseiltä.

Niinpä yritimme "salakuvata" kahvilan prameita puitteita mahdollisimman vaivihkaisesti, vaikka muut asiakkaat näyttivät räpsivän kuvia täysin sumeilematta ja kielloista vähät välittämättä.

Tärähtänyt sala-selfie, kun tarjoilija ei aavista mitään.

Lähtiessä oli pakko tarkistaa, mitä kieltokyltissä tarkalleen ottaen luki. Kävi ilmi, että kuvauskielto ei koskenut meitä maksavia asiakkaita lainkaan, vaan kyltti oli osoitettu sniiduilijoille, jotka haluavat vain käydä ottamassa kuvia törsäämättä kahvilaan forinttiakaan.

Me emme sniiduilleet, vaan törsäsimme kymppitonnin makeannälkään ja jätimme tonnin tipit - olimmehan jumalauta budjettimatkalla.

Ja vaikka maksavan asiakkaan statuksella olimmekin oikeutettuja kuvaamaan, niin jälkikäteen on todettava, että Katrin väärä tulkinta kuvauskiellosta oli lopulta onni: New York Cafen loistokkuutta ei olisi mitenkään saanut vangittua iPhonen kameralla. (Kännykkäkameroissa on muutenkin se huono puoli, että kameran saa kaivettua taskusta liian helposti silloinkin, kun pitäisi vain nauttia näkemästään livenä.)

Jos siis menet ihastelemaan New York Cafen interiööriä, paras tapa taltioida näky muistoksi on järkkärikamera tai omat silmät.

New York Cafe on kännykkäkameralle kova pala purtavaksi.

Harvoin saa tipata tonnin setelillä.

23.12.

Kakkospäivän ensimmäinen ohjelmanumeromme oli kipuaminen Budan puolella sijaitsevalle Gellértinvuorelle, jossa kävimme ihastelemassa vapaudenpatsasta ja Pestiin päin avautuvia hulppeita maisemia.

Näkymä Gellértinvuorelta Pestiin päin.

Vapaudenpatsas

Vuoren - tai oikeammin kai kukkulan - visiitin jälkeen lähdimme kohti Memento Parkia, joka sijaitsee keskellä-ei-mitään noin puolen tunnin bussimatkan päässä Budan keskustasta. Memento Park on pieni ulkoilmapuisto, jonne on kerätty patsaita Unkarin kommunismin ajalta.

Wikipedia kertoo Memento Parkin suunnittelijan todenneen puistosta näin:

"This park is about dictatorship. And at the same time, because it can be talked about, described, built, this park is about democracy. After all, only democracy is able to give the opportunity to let us think freely about dictatorship."

Puistoalue on hyvin pieni ja mesta itsessään eriskummallinen,  mutta ehdottamasti käymisen arvoinen paikka. Puistoon pääsee hintavalla turistibussilla suoraan Pestin ytimestä, mutta me kävelimme Budan puolen keskustaan ja hyppäsimme sieltä paikallisbussiin nro 150, jolla pääsimme myös mukavalle asuinalueita kiertävälle maisemareitille.

Vinkki!

Älä törsää 4500 forinttia Memento Parkin turistibussiin.

Bussi nro 150 vie perille lähes kymmenen kertaa halvemmalla! Bussi lähtee Allee-kauppakeskuksen edestä. Pysäkin karttalinkki.

Memento Parkin pysäkkiä et voi missata: pysäkin nimi on "Memento Park".

Kiipesin poseeraamaan Leninin kanssa.

Memento Parkin jälkeen suuntasimme takaisin Pestiin ja menimme uudestaan syömään kauppahalliin, koska halusimme safkan jälkeen käydä piipahtamassa hallia vastapäätä olevassa For Sale Pubissa, jonka olimme bonganneet edellisiltana.

Mesta oli upea sisältä ja seinät olivat täynnä asiakkaiden jättämiä paperilappusia, seteleitä ja matkalippuja. Sen sijaan se, mitä emme olleet edellisiltana bonganneet, oli TripAdvisorin suositusplakaati ravintolan ikkunassa. Kyseinen plakaati ei yleensä tiedä hyvää.

For Sale Pubissa plakaati tarkoitti ylihintaisia juomia ja välinpitämätöntä palvelua, joten joimme yhdet ja häivyimme.

Se ilme, kun löydät itsesi juomasta ryöstöhintaista bulkkilageria oikein Trip Advisorin suosittelemassa raflassa.

Itse asiassa kakkospäivän kauppahallimätöt (Lángokset molemmille) ja yhdet ylihintaiset juomat For Sale Pubissa olivat koko Budapestin visiittimme ainoat hudit. Ajassa laskettuna menetyksemme oli korkeintaan 45 minuuttia, joten vältyimme ylitsepääsemättömiltä first world (mental) problemseilta.

Tarinoinnin kannalta näitä harhaosumia on kuitenkin mukava raapia muistiin, koska jokainen huti parantaa reissuilla kultaakin kalliimpaa paikkavalintaintuitiota.

Vinkki!

Yksi unkarilaisen keittiön klassikoista on Lángos. Älä syö sitä!

Lángos - traditional Hungarian shit!

For Salesta lähdimme illanviettoon Szimpla Kertiin, jonka olimme etukäteen listanneet must-see -raflaksi.

Itse asiassa AirBnb-kämppäkin etsittiin sillä perusteella, että sen tulisi sijaita lähellä Szimplaa, sillä niin hyvän etukäteisfiiliksen olimme tästä Budapestin rauniopubiskenen aloittaneesta baarista saaneet.

Ja kyllä Szimpla niin ylivoimainen mesta oli, että se nousi kertaheitolla meidän raflalistauksessamme aivan kirkkaimpaan kärkeen. Paikkaa ei kannata missata!

Vinkki!

Raflabongaus on loistava tapa valita majapaikan sijainti: etsi etukäteen netistä kiinnostavia baareja ja buukkaa kämppä niiden läheltä.

Szimplassa riitti pällisteltävää.

Szimplan röökipuolella seuraamme lyöttäytyi Lontoossa asuva australialaispariskunta, jonka kanssa istuimme iltaa rupatellen, spaddua poltellen ja vuoroin juomia toisillemme tarjoten. Oliver oli puhelias adhd-tapaus, Rayna puolestaan rauhallinen ja miestään tasapainottava kuuntelijatyyppi.

Ilta oli hauska, ja sovimmekin Oliverin ja Raynan kanssa, että viettäsimme heidän kanssaan myös seuraavan ehtoon jouluillallisen merkeissä. Valitettavasti tämä suunnitelma kuitenkin kariutui aattoiltana - liekö syynä ollut Raynan huono happi, sillä Szimplassa naisen ilta päättyi pahoinvointiin.

Oliverin ja Raynan lähdettyä hotellilleen nukkumaan lähdimme etsimään craft beer -rafla ja -putelikauppa Csak a Jó Söriä. Mesta oli harmillisesti ehtinyt jo sulkea ovensa joulunpyhien ajaksi, mutta onneksi sen läheltä löytyi viihtyisä Kendalló Pub, jossa sain mukiini parit laatuoluet. Avot!

Kendallósta lähdimme vielä etsimään safkapaikkaa. Päädyimme Burger Marketiin. Ja voi taivahan vallat ja universumin äärettömyys ja kaikki mahdolliset ylisanat: söimme syntisen hyvät burgerit!

Parempaa kruunua loistavalle illalle ei olisi voinut toivoa. Kyllä on ihmisen hyvä hipsiä kämpille koisimaan, kun vatsa on täysi ja suussa vielä viipyilevät illan aikana nautitut maltaat.

Burget Marketille täydet 5/5.

24.12.

Jouluaaton aamupäiväsuunnitelmamme oli käväistä Budan puolella linnavuorella. Kävimme kuitenkin ostamassa herkkuja joulupöytään ennen linnavuorelle käpöttelyä, sillä ruokakaupat näyttivät menevän aattona kiinni jo yhdeltä päivällä.

Kinkku- ja juustohankintojen jälkeen dallasimme kämpiltä Vörösmarty Térin hehkuviinikojujen kautta Tonavan rantaan nauttimaan kuumista juomista ja jouluaaton auringonpaisteesta.

Kun istuskelimme hehkuviinit kädessä Tonavan rannassa ja seurasimme rantaviivan suuntaisesti suhaavia keltaisia ratikoita, Budapestin viehätyksen salaisuus valkeni kohmeloisten silmiemme edessä: Budapestissa modernin metropolin kiihkeä syke yhdistyy kauniisti vanhaan, rauhoittavaan ja paikoin jopa jylhään kaupunkikuvaan.

Samaan hengenvetoon on todettava, että kaupunki on täynnä toinen toistaan miellyttävämpiä ravitsemusliikkeitä, joissa konstailemattomuuteen tottunut tamperelainen on kuin kotonaan.

Kyllä voi raitiovaunu olla kaunis!

Linnavuorelle jatkoimme ylittämällä ketjusillan, joka oli aikanaan ensimmäinen Tonavan ylittävä silta. Heti sillan ylityksen jälkeen vuorelle pääsee joko kävellen tai köysiratavaunulla. Me valitsimme jälkimmäisen.

Nämä kiskot ovat kuljettaneet jengiä ylös ja alas jo vuodesta 1870.

Linnavuorella tallustelimme ympäriinsä ja pällistelimme mestoja, mutta edellisillan riennot alkoivat painaa ja vatsa kurnia, joten palasimme noin tunnin ihmettelyn jälkeen takaisin Pestin puolelle.

Budapestin ruokapaikat sulkevat ovensa jouluaattona melko varhain. Kun kävelimme takaisin kämpille, huomasimme Burger Marketin olevan vielä auki, ja koska saimme edellisiltana mestasta taivaalliset burgerit, päätimme käydä ottamassa uusinnan.

Virhe. Tilasimme burgerit ja jäimme odottamaan niiden valmistumista. Mesta oli täynnä ja jouduimme odottelemaan safkojamme tovin. Kun Katri vihdoin kuuli tarjoilijan huutavan "Jari" valmiiden annosten merkiksi, meidän jälkeemme tullut mies säntäsi noutamaan annoksiamme.

Katri passitti mut kysymään mieheltä, onko tämä varma, että kyseiset annokset ovat hänelle. "Yeah, those are mine".

"Are you sure, I thought the waiter said ´Jari´, what did you order?"

"Those are mine."

Ok, ei siinä sitten mitään. Mies otti setit mukaansa ja häipyi. Odottelimme tovin lisää ja katselimme, kun annoksia valmistui loogisessa järjestyksessä meidän jälkeemme tulleille asiakkailla. Kun kävin kysymässä tarjoilijalta burgeriemme perään, hän tajusi mokanneensa. Edellinen ukko oli saanut meidän setit.

Tarjoilija oli silmin nähden pahoillaan, mutta mitä pienistä, sattuuhan näitä. Uusia annoksia alettiin tehdä, ja saimme vihdoin omamme.

Loppu hyvin, kaikki hyvin? Ja paskat. Kun tilauksemme lopulta oli valmis, saimmekin sen miehen setit, joka oli lähtenyt aiemmin meidän tilaustemme kanssa.

Ja nyt seuraa vuodatus, jossa ei ole kyse tarjoilijan tekemästä inhimillisestä virheestä, vaan paljon suuremmasta universaalista laittomuudesta, jonka meidän burgerien kanssa lähtenyt mies teki.

Burger Marketissa saa itse valita omat lihansa, täytteensä ja pullansa, jotta hampurilainen vastaisi omia mieltymyksiä. Luonnollisesti jokainen valittu täyte maksaa erikseen.

Ja jumalauta, mitä tämä meidän herkkuburgerit mukaansa saanut mies oli tilannut! Burgerit ilman mitään! Halvin pulla. Halvin liha. Ei jalapenoa. Ei juustoa! Ei vittu mitään. Sen äijän burgerissa ei ollut saatana sisällä muuta kuin ketsuppia.

Kuka on päästänyt vapaalle jalalle miehen, joka ei usko, kun sanotaan, että nämä ovat meidän burgerit. Mistä sikiää ihmisiä, jotka väittävät kiven kovaa vastaan väärän nimen kuullessaan, että minulle tuli nämä. Ja kuka saatana sniiduilee jouluaattona burgerin väliin lain mukaan kuuluvasta cheddarista.

Entä kuka on tämän miehen vaimo? Miksi hän on mennyt naimisiin sellaisen miehen kanssa, joka säästää cheddar-siivusta? Onko heidän taloudessaan tapana pyyhkiä takapuolikin puolivillaisesti, jotta vessapaperia säästyy?

Mutta se siitä. Meidän joulumme ei mennyt pilalle, sillä nälkämme lähti paskoillakin burgereilla, mutta jotenkin tuli sellainen fiilis, että tämän lainsuojattoman Ketsuppi-Speden vaimo on sitä sorttia, jonka raivo muuttuu silmänräpäyksessä alkuräjähdystäkin kuumemmaksi pätsiksi, kun burgerin sisältä paljastuu ei-toivottuja täytteitä.

Rauhallista joulua, Ketsuppi-Spede!

Oma jouluaattomme jatkui rauhallisena iltaan asti. Menimme kämpille, otimme lunkisti, katoimme pöydän naposteltavilla ja painuimme nukkumaan.

25.12.

Joulupäivän aamun ohjelmanumerona oli suunnata kaupunginpuiston luisteluradalle kokeilemaan, pysymmekö hokkareilla pystyssä. Jos muuten koululiikunnan perimmäisenä tarkoituksena oli viedä liikkumisen ilo ikuisiksi ajoiksi, niin joudumme tuottamaan entisille liikanmaikoillemme karvaan pettymyksen: vedimme vuokrahokkarit jalkaan täysin vapaaehtoisesti ja nautimme täysin siemauksin! Eikä luistelutaukoakaan lopulta kertynyt kuin piirua vajaa kaksikymmentä vuotta. Ehkä jonain päivänä on hiihdon vuoro.

Ilme on tällainen, kun luistelun ilo palautuu 20 vuoden tauon jälkeen.

Pillifarkut on luistelijan valinta!

Tällaisen pytingin kupeessa kelpaa luistella.

Luistinradan vieressä oleva Vajdahunyadin linna kruunaa maiseman.

Luistelu oli aivan ylivoimainen ohjelmanumero, tosin tottumattomina jaksoimme pyörähtää kentän ympäri vain muutaman kierroksen. Mutta pystyssä pysyimme ja hauskaa oli.

Vuokraluikkeiden palautuksen jälkeen kävimme kävelemässä Vajdahunyadin linnan liepeillä sekä räpsimässä postikortti-irvistelyt sankarien aukiolla.

Vajdahunyadin linna

What is this that stands before me?

Jatkoimme matkaa kävellen Andrássy útia pitkin tarkoituksenamme löytää joku hyvä söröző, jossa voisimme käydä palautusjuomilla. Koska oli joulupäivä ja useimmat paikat kiinni, saimme taittaa matkaa aina kotikulmille asti.

Päädyimme Gozsdu Udvarille, jossa käväisimme yksillä Pointer Pubissa ja safkalla Spiler Bistropubissa.

Vatsat täysinä menimme kämpille pakkaamaan kamoja kasaan seuraavan päivän lähtöä varten.

Ikävä takaisin Budapestiin alkoi totta tosiaan jo kaupunkiin saapuessa. Viimeisen illan lähdön ikävää lievittääksemme lähdimme vielä pienelle iltakävelylle ja eksyimme London Stone Pubiin, viehättävimpään pikku kuppilaan ikinä.

26.12.

Tapaninpäivänä koitti kotiinlähtö, ja tiedossa oli seitsemän tunnin junamatka Prahaan, josta lentomme lähti illalla.

Yllättävää kyllä, etukäteen karmaisevan pitkältä tuntunut paluumatka sujui yllättävän kivuttomasti ja nopeasti.

Aamukaffet asemaravintolassa ennen seitsemän tunnin junamatkaa.

Olisi hauska tietää, millaisia matkaeväsleipiä Ketsuppi-Spede pruukaa väsätä.

Kun tämä kaveri alkaa tapaninpäivänä raapustaa blogimerkintää, eetterijulkaisua voi odottaa kahden kuukauden päästä.

Matkalukemista.

Prahan päädyssä meillä jäi vielä aikaa käydä Václavin aukiolla päättämässä mini-interrailimme teemaan sopivassa Výtopna-nimisessä turistirysäravintolassa, jossa juomat puksuttavat pöytiin pienoisjunarataa pitkin. Söimme siivet ja seurasimme junien kulkua.

Mesta oli hienoinen pettymys ja hinnat korkeat. Ja kuten kunnon turistirysätyyliin sopii, tarjoilija oli niin huolissaan tipeistä, että kärtti niitä varmuuden vuoksi kahteen kertaan jo ennen kuin ehdimme edes lompakkoa kaivaa esiin.

Kaikesta huolimatta mestaa voi suositella lapsiperheille. Ja hieman positiivisemman arvostelun paikasta voi lukea tästä.

Výtopnasta dalsimme takaisin rautatieasemalle ja hyppäsimme lentokenttäbussiin. Mini-interrail oli päättynyt, Budapestiin palaamme vielä joskus...